Stressin lempeä hoitaminen

22.11.2022

Hei Ihana siellä, mukava kun olet blogin äärellä. Toivottavasti olet voinut hyvin ja nauttinut alkaneesta talvesta. Tänään aiheena blogissani Stressin lempeä hoitaminen. Tämä on teidän ihanien lukijoiden toive postaus. Samalla kerron miksi kokonaisvaltainen ja luonnonmukainen ihonhoito tueksi elämääsi.


Olen luonnostellut kirjoitusta pitkään. Mielessäni on pyörinyt viime vuosina paljon tämä aiheen tiimoilta. Olen itse kokenut monenlaista asian parissa, sekä keskustellut aiheesta lukuisien ihanien ihmisten kanssa. Yritän nyt kuitenkin tiivistää kirjoitelman mukavaksi pieneksi lukuhetkeksi Sinulle.

 

Jokainen meistä reagoi stressiin yksilöllisesti. Stressi voi oireilla, niin kehon kuin mielen muutoksina. Stressin oireet ovat hyvin moninaisia, ja oireilu on jokaisella henkilökohtaista ja yksilöllistä. Stressitöntä elämää ei olekaan, sillä stressiäkin on monenlaista. Monesti myös meille hyvää tuovat asiat, ihanat unelmamme ja toiveemme sekä niiden täyttyminen voi tuoda stressin tunnetta. Kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan, ja päivän tapahtumat voivat aiheuttaa stressitason nousua. Ei siis olekaan tarkoitus pyrkiä stressittömään elämään, vaan ehkäisemään stressin päälle jäämistä ja sitä kautta luomaan tasapainoa meille, ja näin ollen elämme myös terveempinä kokonaisvaltaisesti. Kun alamme löytää tasapainoa ja hengityksen huomioimisen taikaa elämäämme, emme reagoi aina helposti jokaiseen vastoinkäymiseen tai tilanteeseen ja stressitaso ei nouse niin helposti. Lempeys ja armollisuus on tärkeää itsellesi, sillä kaikki päivät ja näin ollen mielentilammekin vaihtelee. 

Elimistön ollessa herkempi, voi se myös vaikuttaa luonnollisesti ihon reaktioihin ja vointiin. Pitkään jatkunut stressi alkaa kuitenkin jokaisella vaikuttaa myös ihon, mielen ja kehon hyvinvoinnissa. 

Rauhan tunteen saavuttaminen alkaa pysähtymisestä itsemme äärelle.

 
Muutamat vuodet ovat meillä monilla menneet kuin sumussa, olemme yrittäneet selviytyä arjessamme mahdollisimman hyvin jatkuvan uutisoinnin keskellä. Kaikki on väistämättä vaikuttanut myös mieleemme. Tietoisen läsnäolon avulla voimme kuitenkin palata juuri tähän hetkeen. Voimme parhaiten vaikuttaa vain tähän hetkeen. Eniten voimme vaikuttaa läheisimpiin ihmisiin, ja sitä kautta hyvä leviää laajemmin. Elämä on ihmeitä täynnä, ja olisipa ihana jos voisimme aloittaa aamun tällä ajatuksella. Ehkä ihmeitä tapahtuu juuri tänään. Käännös positiivisempaan ajatteluun tulee myös harjoituksen kautta. Jos elämässä on ollut paljon vastoinkäymisiä ja kaltoinkohtelua, on silloin positiivisuuden harjoittelu pidempi, mutta ehdottomasti tarpeellinen matka. Tässäkin kohtaa on hyvä muistaa armollisuus, eihän joka päivä tai hetki ajatteluaan saa positiiviseksi, vaikka kuinka yrittäisi. Pienikin positiivinen ajatus voi olla kuitenkin hyvän alku.

Kun huolehdimme itsestämme jaksamme huolehtia paremmin rakkaista ympärillämme.


Mitä voisi olla tukena

Rentoutushetket
Lämmin viltti ja kuppi lempi juomaasi
Yin jooga
Meditaatio kynttilän valossa
Päänalueen hieronta
Lämmittävät ja energisoivat hoidot hoitolassa
Kosketus, halaus ja lämmin hymy
Lämmittävät eteeriset öljyt

Koko kehon hieronta lempi öljyilläsi



 Pysähdy useita kertoja päivän aikana, sulje silmäsi kevyesti. Luo yhteys hengitykseesi. YouTube kanavallani löydät palauttavan hengitysharjoituksen. Laitan linkin blogitekstini loppuun. 

Kun ahdistus tulee mielen ja kehon tasolle. Tuo kätesi sydämesi päälle. Luo yhteys hengitykseesi, ja sano itsellesi 'kaikki vielä järjestyy parhain päin.' Muista että sinun ei ole pakko lähteä ylimääräisiin tapahtumiin tai vierailuille, jos voimasi ovat vähissä jo valmiiksi. 

Anna itsellesi lupa tuntea tunteesi. Kaikki tunteet ovat luonnollinen osa elämäämme. 



 
Miksi kokonaisvaltainen ja luonnonmukainen hyvinvointi ja ihonhoito tueksi elämääsi? 
 
Meidän kaikkien olisi hyvä seurata enemmän luonnon kiertokulkua. Ymmärtää, ja todella tuntea, että olemme osa sitä. Välillä astelemme loskassa ja kylmä viima puhaltaa kasvoillemme. Toisinaan nautimme lämpimästä tuulesta ihollamme, ja viilennymme luonnonvesissä.
Meidän elämään mahtuu luonnollisesti monenlaisia hetkiä ja aikakausia. Kun seuraamme luontoa, voimme ymmärtää kuinka tämä kaikki on osa luonnollista elämäämme.
 
Suomessa meillä on neljä vuodenaikaa, ja tämä vaikuttaa myös ihomme tarpeisiin. Eri aikakausina tarvitsemme erilaista hoitoa ja tuotteet on hyvä tarkistaa vuodenaikojen mukaan. Meillä ihmisillä on kaikilla oma matkamme, me kaikki vanhenemme. Hormoni muutokset voivat vaikuttaa mieleemme, kehoomme ja ihoomme eri aikakausina. Huomioidaan, että kaikki hetkemme vaikuttavat myös meidän ihoomme, kehoomme ja mieleemme. Saadessamme mielen ja kehon rauhoittumaan, alkaa sisäinen hyvinvointi ja hehku näkyä meistä myös ulospäin. Iho on suurin elimemme ja reagoi positiivisesti myös mielen ja kehon rauhoittumiseen.

Tueksi on hyvä valita Sinulle aikakausiin sopivat ihonhoitotuotteet, ja erilaiset öljyt. Ravinto on myös hyvä olla juuri Sinulle sopivaa, kaikki terveellinenkään ei aina sovi kaikille.



Studiolla tarjoan Sinulle turvallista ja tehokasta luonnonkosmetiikkaa, ja luonnonkosmetiikalla sekä eteerisillä öljyillä toteutettavia erilaisia hoitoja.
Haluan edes hieman vähentää arjessamme olevaa kemikaali kuormaa, vaikkakin tarjoan myös esimerkiksi kestovärjäys ja lash lift palveluita. Voimme sallia itsellemme meidät onnelliseksi tekeviä asioita, ja samalla huomioida miten voisimme käyttää mahdollisimman puhtaita tuotteita arjessamme. 

Säännöllisellä kasvohieronnalla, koko kehon hieronnalla, meditaatiolla ja oikean hengitys tavan löytämisellä olen saanut omaan ihooni merkittäviä muutoksia aikaan. Ja toki vointiin kokonaisvaltaisesti muutenkin. Ihoni oli vuosia hyvin huonossa kunnossa. Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin huomioiminen elämässäni on auttanut minua niin monessa asiassa. Joka päivä ei luonnollisesti ole hyvä kenellekkään, mutta voimme löytää ihania voimavaroja tueksi matkallemme.
Tämä kaikki kuitenkin vaatii säännöllisyyttä ja tulee olla luonnollisena osana jokapäiväistä elämää. Minulla on monia syitä miksi luotan menetelmiin ja lämmöllä suosittelen ja tarjoan niitä myös Sinulle. Hoitojen ja rentoutushetkien yhdistäminen arkeesi luo sinulle omaa ihanaa ja rauhallista aikaa itsesi äärellä.


Aina ja kaikkina päivinä ei ehdi huolehtia itsestään, ja muista niin hyvin kuin haluaisi, mutta jokainen pienikin askel kohti hyvinvointia on täysin riittävä. Studiollani yhdistyy mahdollisuus monenlaiseen hyvinvointiin. Autan mielelläni parhaani mukaan löytämään parhaat ratkaisut tukemaan juuri Sinua 💗


Olet Ihana ja Tärkeä,

 
💗 Viivi  



Lämmittävä smoothie. Sisältää Kurpitsasose, kookoskerma, kurkuma, mustapippuri, hunaja, appelsiini, doTERRAN On Guard öljy.
Lämmittävä smoothie. Sisältää Kurpitsasose, kookoskerma, kurkuma, mustapippuri, hunaja, appelsiini, doTERRAN On Guard öljy.
Piparminttu raakakaakao. Sisältää raakakaakao, kookoskerma, vesi, kurkuma, hunaja, doTERRAN Piparminttu öljy.
Piparminttu raakakaakao. Sisältää raakakaakao, kookoskerma, vesi, kurkuma, hunaja, doTERRAN Piparminttu öljy.